3.3.2014

Taiteen maantiede


Lapin yliopiston strategiaan liittyvät kiinteästi käsitteet arktinen ja pohjoinen. Arktiset alueet määrittyvät jollakin tapaa selkeästi suhteessa maantieteeseen, mutta pohjoisuus on jo paljon suhteellisempaa. Pohjoismaiden pääkaupungit ovat pääsääntöisesti etelässä, kun niiden sijaintia tarkastelee pohjoiselta napapiiriltä käsin. Mutta kaikki pohjoismaat ovat selkeästi pohjoisessa, kun niitä tähytään vaikkapa keskieurooppalaisesta ikkunasta.

Ilmansuunnat ovat yhtä vaikeasti tavoitettavia kuin varma tieto siitä, mikä on taidetta. Kun kätensä kurottaa kohti pohjoista, se pakenee välittömästi ja siirtyy himpun verran etäämmälle, se on aina aavistuksen verran ulottumattomissa. Voiko arktista tai pohjoista määrittää materian kautta? Onko lumi merkki pohjoisen läsnäolosta? Viime vuosina lunta ja rakeita on tullut missä sattuu ja ollut tulematta siellä, missä kuuluisi kinosten kasaantua. Nyt on maaliskuun alku ja lumi hupenee, jäät pakenevat, eikä huopatossuille ole akuuttia tarvetta edes napapiirillä. Valo vain lisääntyy päivä päivältä.

Pohjoinen valo on usein toistettu sanapari, kun puhutaan pohjoisen taiteesta. Jostakin syystä pohjoista valoa maalaavat myös Etelä-Suomessa majaansa pitävät taiteilijat, joilla ei ole edes sukujuuria napapiirin pohjoispuolella. Suomen kultakauden taiteilijat maalasivat pohjoista valoa Düsseldorfin opeilla kaukana kotimaasta. Ajatukset pohjoisesta ja arktisesta aiheuttavat päänvaivaa, myllertävät mieltä.

Minulle pohjoisuus on jonkinlaista kummallisella tavalla toisiinsa sopimattomien ilmiöiden ja asioiden yhteenliittymistä. Jos ajatellaan pohjoisen maantiedettä, on lääniä suuntaan jos toiseen silmänkantamattomiin. Voisi kuvitella äärettömän tilan pitävän ihmiset etäällä toisistaan. Jostakin syystä yhteisöllisyys korostuu arktisilla alueilla. Samanaikaisesti ollaan kaukana toisista ja erillään ja silti pakkauduttu tiiviisti yhteen. Mielikuvatasolla kaikki tuntevat toisensa ja sosiaalisen kontrollin voisi ajatella olevan kohtuullisen dominoivaa. Siitä huolimatta jokainen tuntuu toimivan juuri niin kuin itse parhaaksi näkee. On valoa tai valon puutetta, pimeyttä, joka mahdollistaa pohjoisen valoilmiöt, ne joita turistit tulevat katsomaan pimeyden keskelle. Kaikella on vastakohtansa. Aivan kuin koko pohjoinen olisi yhtä suurta simultaanikontrastia vuorokaudet, viikot ja vuodet läpeensä.

Muutaman päivän kuluttua avautuu Rovaniemen taidemuseossa saamelaisen nykytaiteen näyttely. Etnisyyskään ei asetu maantieteellisiin raameihin. Saamelainen voi tehdä taidetta missä tahansa, mutta onko aina kyse saamelaisesta taiteesta, vaikka tekijällä olisi niin sanottu puhdas etninen tausta, ei ole itsestään selvää.  Saamelainen, arktinen, pohjoinen taide ja taiteellinen, taideperustainen tutkimus, mitä niillä on yhteistä? Kaikki voivat johtaa umpikujaan, jos niistä tehdään itseisarvo sinänsä ja unohdetaan yhteys muuhun maailmaan, olkoon kyse taidemaailmasta tai maailmasta elollisten olentojen elinympäristönä, kotina. Yhteistä on myös mahdollisuus avata ikkuna jonkin yksityisen, erityisen, kokemuksellisen ja sanoja pakenevan lähestymistavan kautta yleiseen inhimilliseen ymmärrykseen elämästä, millä leveysasteilla ja milloin tahansa.

Ihmisten asumukset sijaitsevat kartalla, joka on jaettu maantieteellisiin vyöhykkeisiin, ilmansuuntiin ja leveysasteisiin. Aika voidaan ymmärtää lineaarisesti, syklisesti tai simultaanisesti. Maantieteessä ja aikakäsityksissä on kyse sopimuksen varaisista asioista.  Taiteilija voi olla joko samassa tai eri paikassa kuin teos, jota hän parhaillaan tekee. Taiteen paikkaa ei voi määritellä taiteilijan osoitetietojen perusteella, mutta kun meillä Lapin yliopistossa on kirjoitettu strategisiksi painopistealueiksi arktisuus ja pohjoisuus, emme voi olla miettimättä, mitä se taiteiden tiedekunnassa tarkoittaa.

Mikä taide on arktista ja pohjoista ja kuka taiteilija on pohjoisen tulkki? Päteekö taidemaailman kansalaisuuteen sama kuin kaikenlaiseen maahanmuuttoon: monenteenko polveen periytyy maahanmuuttajan status? Vai pitäisikö meidän asettaa kysymyksemme toisin, ottaa avuksi a/r/tografinen* asenne ja kysyä milloin jokin teos tai taideteko edustaa arktista ja pohjoista ja milloin, missä kontekstissa tietty taiteilija on pohjoisen ja arktisen tulkki ja milloin jotakin muuta, maantieteellisesti määrittelemätöntä, eikä ehkä taidemaailmaan osallinen ollenkaan.

Jaana Erkkilä

* A/r/tografia on eräs taideperustainen toimintatutkimuksen muoto, joka tarkastelee asioiden, ilmiöiden välisiä suhteita ja tuottaa enemmän kysymyksiä kuin selkeitä vastauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti