Tapaus Anssi Hanhela – moralismi ja valta anti-utooppisina impulsseina

Anssi Hanhelan kuukauden taiteilija -näyttely koki tylyn lopun Korundin kahvilassa keskiviikkona 8.1.2014. Kahvion asiakkaat olivat hämmentyneinä antaneet näyttelystä niin paljon kielteistä palautetta, että Arktikum palvelu oy poisti näyttelyn. Poistajan mieleen ei juolahtanut valistaa asiakkaitaan, että hämmennys taiteen äärellä kuuluu asiaan, koska taide on moni-ilmeistä, ei tapettia. Tuleeko tästä lähtien Korundin kahvilanäyttelyissä olla aiheuttamatta hämmennystä? Tapahtumaa on kommentoitu innokkaasti Lapin Kansan ja Kalevan verkkosivuilla. Luon tässä blogiavauksessa kriittisen katsauksen tähän tapaukseen.

Taideskandaali?

Kuten aina ns. taideskandaaleissa – muistettakoon vaikka Hannu Salaman Juhannustanssit, Harro Koskisen Sikamessias, Jumalan teatteri, Teemu Mäen My way, a work in progress (”kissantappovideon” oikea nimi) tai Ulla Karttusen Neitsythuorakirkko – instituutioiden valtaapitävät ja keskustelupalstojen moraalinvartijat ”tietävät” hyvin tarkasti mikä on ja mikä ei ole taidetta. Tämä ei voi olla lyömättä ällikällä, sillä edes etevimmät taiteenfilosofit eivät ole kyenneet vastaamaan tähän kysymykseen selvästi (tai uskottavasti): taide kun on ja ei ole mielipideasia. Tätä sävyä on myös tapaus Hanhelassa.

Eräs kansainvälinen kohuesimerkki on Andres Serranon Piss Christ -teos, joka oli esillä Ranskan Avignonissa keväällä 2011. Kristityt vastustivat teosta raivokkaasti: 85000 teoksen vastustajaa allekirjoitti vetoomuksen teoksen poistamiseksi. Silti taideteosta ei poistettu.

Ulla Karttunen kirjoitti tuolloin blogissaan:

Teos oli ollut esillä jo useita kuukausia ja näyttelyn oli määrä päättyä toukokuussa, kun palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina noin 1000 kristillistä protestoijaa (Civitaksen mukaan 1500, poliisin mukaan 800) marssi Avignonin halki galleriaan. Galleria varustautui turvatoimin, asetti pleksilasin teoksen eteen ja kaksi vartijaa teosta suojaamaan. Mutta palmusunnuntaina neljä aurinkolaseihin pukeutunutta parikymppistä nuorta tuli galleriaan heti sen avauduttua, yksi uhkasi vasaralla vartijaa ja ehti särkeä pleksilasin ja iskeä piikillä teokseen. Tunkeutujat vaurioittivat myös toista teosta, jonka kuvassa olivat meditoivan nunnan kädet. (http://ullakarttunen.wordpress.com/2011/04/)

Suomen Helsingissä yhden tädin puhelinsoitto riitti Karttusen teoksen poistamiseen. En tiedä montako ”hämmennystä” Hanhelan kohdalla riitti, mutta Suomessa näyttäisi olevan eri käsitys taiteilijan ilmaisuvapaudesta kuin Ranskassa.

Anssi Hanhela maalaa konventioista ja oikeaoppisuuden normeista piittaamatta suorastaan herkullisia maalauksia. Tapauksen uutisoinnissa ja nettikeskustelussa esille nousseeseen Kalervo Palsaan verrattuna Hanhelan työt ovat kuitenkin varsin kesyjä, useat Palsan työt ovat monin verroin groteskimpia ja karumpia elämänmyönteisiin ja väreiltään melkeinpä iloisiin Hanheloihin verrattuna. Verkkokeskustelu tästä tapauksesta on yhtä aikaa huvittava ja masentava, joskaan ei sysimusta. ”Keskustelu” paljastaa äärimmäisen kapeita ja yksiulotteisia taideasenteita, mutta onneksi myös joitakin teräviä oivalluksia ja selväjärkisiä näkemyksiä. Tästä voi vetää kaksi myönteistä johtopäätöstä: 1) kaikki kommentoijat eivät ole toivoa vailla; 2) taidepedagogeilla riittää työtä.

Kiinnostavia tapaus Hanhelassa ovat kysymykset moraalista ja vallasta. Kun jokin taideteko raapaisee särön yleiseen hyminään ja jokapäiväiseen kulutushysteriaan, moralistit ovat useimmiten nimettömänä joukkona mölyämässä ja heittämässä taiteellisen ilmaisuvapauden menemään. Hanhelan tapauksessa hämmästyin, sillä hänen maalauksissaan ei raiskata, kiduteta, tapeta tai ammuskella, toisin sanoen näytetä niitä asioita, joita uutiset ja ajankohtaisohjelmat esittävät viikoittain. Tälle raakuudelle olemme turtia, mutta pylly kahvilan seinällä saa palan kurkkuun.

Rovaniemi, taidekaupunki?

Moraalin ja vallan lisäksi nettikeskustelussa nousee esille myös muita tärkeitä kysymyksiä, joista yhden voisin nostaa muiden yli: Rovaniemen maine taidekaupunkina. Ehkä siitä on aidosti syytä olla huolissaan, ehkä ei, ehkä se on jo menetetty ennen kuin sitä olikaan. Kuka tietää? Mutta toki tilanne on kiusallinen, jos taidemuseon näyttelysalien välittömässä läheisyydessä ja saman katon alla sijaitsevan Korundi-kahvilan taiteellisen linjan päättää hallinto- ja myyntiorganisaation väki eikä taidemuseon henkilökunta.

Näin asiaa kommentoi anonyymi:

Mielenkiintoista miten Arktikum-Palvelun henkilökunta päättää mikä on sovelliasta taidetta ja mikä ei taidemuseon kahvilassa. Vielä mielenkiintoisammaksi tekee taidemuseon johtajan lausunto siitä ettei hänellä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Onko nyt oikeasti mennyt puurot ja vellit sekaisin siitä keneltä kaupunki ostaa palveluita ja kuka vastaa taidemuseon sisällöstä. Näin ei voi tapahtua muualla kuin Rovaniemellä.(Lapin Kansa)

Ja toinen anonyymi kysyy samoilla linjoilla:

Eikö Rovaniemen taidemuseolla tosiaankaan ole vaikutusvaltaa sen suhteen mitä kulttuuritalon ravintolan seinille ripustetaan? (Lapin Kansa)

Ihmettely on täysin oikeutettua, sillä Rovaniemen taidemuseo ja Lapin taiteilijaseura päättivät pari vuotta sitten tehdä yhteistyötä aloittamalla kuukauden taiteilija -näyttelyt Korundin kahvilassa. Taidemuseon puolelta pidettiin tärkeänä lappilaisten kuvataiteilijoiden näkyvyyttä kulttuuritalo Korundissa. Ja onhan lappilaisten taiteilijoiden teoksia kuukauden taiteilija -näyttelyissä nähtykin, mutta Hanhelan tapaus osoittaa, että Arktikum palvelu oy:llä on enemmän valtaa ja auktoriteettia taiteellisissa linjanvedoissa kuin Rovaniemen taidemuseon henkilökunnalla ja Lapin taiteilijaseuralla yhteensä. Eikä asiaa muuta muuksi sekään, että taiteilijaseuran toimijat tekivät asiassa taiteen kannalta kohtuullisen kompromissiratkaisun asettamalla Hanhelan työt esille Galleria Napaan.

Siteeraan vielä helmen Kalevan verkkokommenttien joukosta:

Kaikkein vaarallisimmaksihan on aina kyllä koettukin taiteilijat, jotka herättelevät ihmisiä ajattelemaan omilla aivoillaan... (Kaleva)

Tapaus Hanhela ei ole mittasuhteiltaan verrannollinen taiteilijoiden vaientamisiin totalitaristisissa tai muissa järjestelmissä, mutta vaientamiset ja vaientamisyritykset todistavat taiteen voimasta ja saavat toivottavasti kenet tahansa ajattelemaan kysymystä: minkä verran merkitystä on sellaisella ”taiteella”, joka ei nostata lainkaan arjen askareista irrottavia kokemuksia? Häiritseväksi koetun taiteen poistaminen on äärimmäinen teko siksi, että taiteen oikeus vastalauseeseen kitketään: ihmisestä – eli Anssi Hanhelasta – teosten takana ei piitata, hänen mielipidettään ei kysytä. Poistamalla häiriö pyritään palauttamaan illusorinen status quo, eskapistinen itsepetos, joka kestää ainoastaan umpiossa.

Teemu Mäki totesi 90-luvun lopulla: ”moralismi tuottaa agit proppia, leenakrohneja ja keskitysleirejä, ei taidetta.” En itse rinnastaisi Leena Krohnia ja keskitysleirejä enkä väitä etteivätkö Leena Krohnin teokset olisi taidetta (joskaan en tunnustaudu faniksikaan), mutta toteamuksessa on se vinha perä, että moralismi on luvattoman helppoa, tuhoaa taiteen moni-ilmeisyyden ja tuo tilalle kapeaakin kapeamman ja sisäsiistiin ”taiteen”, jonka asema taiteena juuri mainitun kapeuden vuoksi kyseenalaistuu.

Arktikum palvelu oy on taiteellisella linjanvedollaan ilmaissut kantansa, että he haluavat sisäsiistiä ja häiriötöntä taustaa Korundin kahvilaan. Se, että Arktikum palvelu oy:lla on tämänkin verran taidepoliittista valtaa Rovaniemen kokoisessa kaupungissa, saa kenet tahansa taidealan ammattilaisen puistelemaan päätään ainakin kahdesta syystä.

1) Siksi, että organisaatio ei edusta taiteen asiantuntijuutta, vaan myyntialan osaamista; ja

2) siksi, että taideteosten poistaminen sillä perusteella, että ihmiset eivät hämmentyisi, on tekona täysin piittaamaton taiteilijan ilmaisuvapaudesta ja teosten eteen tehdystä työstä.

Lopuksi

Mikä on sitten Arktikum palvelu oy:n ”taiteellinen linja”? Sen voi jokainen päätellä itse seuraavista anonyymin näkemyksistä, jotka saavat toimia samalla päätössanoina:

Olen monta kertaa ihmetellyt Arktikum-palvelujen linjausta myydä Kulttuuritalo Korundin aula- ja kahvilatilaa mitä kummallisimpiin tilaisuuksiin, joilla ei ole taiteen kanssa mitään tekemistä. Kyseessä on tila, joka huomataan heti sisääntullessa. Välillä siellä keltaisin halpis-kyltein mainostettuna myydään itämaisia mattoja. Niitä on kasattuna läjäpäin sikin sokin pöytien päälle. Ei onnistu silloinkaan kahvittelu saati lounastaminen.

Partylite hajukynttilöiden jälleenmyyntitapahtuma samaisessa tilassa, jossa koko talo - myös näyttelytilat - olivat hajuineen suorastaan tyrmäävä kokemus. Ei ollut esteetön kokemus se. Työntekijöitä ajatellen lähestyttiin jo työturvallisuusriskiä.

Nyt on korkea aika miettiä Kulttuuritalon kulttuuristrategiaa. Matot ja hajukynttilät eivät imagoa nosta. Ei myöskään tapa, jolla Hanhelan teokset poistettiin. (Lapin Kansa) 


 

Kalle Lampela
Kuvataiteilija, kuvataiteen yliopistonlehtori
Lapin yliopisto
www.kallelampela.com/