Viime kesänä Rovaniemen taidemuseossa oli esillä
Arktinen ITE -näyttely. Osittain näyttelyyn liittyvä julkaisu ITE Lapissa ilmestyi
puoli vuotta myöhemmin. Sain oman kirjoittajan kappaleeni nyt alkuvuodesta.
Näyttelyn ja julkaisun perusteella en voinut olla tekemättä havaintoa, että ns.
harrastajataide on kanonisoitu osaksi ITE-taiteen näemmä alati kasvavaa
perhettä. Olisivatko tällöin Lapin kuvataideseura Palaksen, kuvataideyhdistys Maahisten ja Rovaniemen kuvataideseuran jäsenet aitoja ja oikeutettuja
ITE-taiteilijoita?
Eikö lappilaista ITE-taidetta löytynyt riittävästi? Johtiko
Maaseudun sivistysliiton vetämän ITE-hankkeen mittakaava otannan laajentamiseen?
Alkujaan L’Art Brut (eli ”raaka taide”) oli Jean
Dubuffet’n projekti, eivätkä L’Art Brutin kriteerit tahtoneet koskaan toimia
elävässä käytännössä. Sittemmin englanninkielisessä maailmassa otettiin
käyttöön termit ”Outsider art” ja ”Raw art”. Olipa nimitys mikä hyvänsä,
keskeistä näissä taidemuodoissa oli anti-institutionaalisuus eli pysytteleminen
taidekonventioiden, -instituution ja -markkinoiden ulkopuolella, tai vähintään
välinpitämätön suhtautuminen niihin. Idea ei säilynyt eheänä, mutta aina
suomalaisen ITE-taideilmiön syntyyn saakka ns. harrastajataide (kuten naivismi)
pysyi L’Art Brutin tai Outsider-taiteen ulkopuolella. Vilkaisu ITE Lapissa
-julkaisuun riittää havaintoon, että useimmat siinä esitellyt taiteilijat
jäävät yksiselitteisesti L’Art Brutin klassikoiden (kuten Adolf Wölfli, Augustin Lesage, Aloïse, August Walla, Heinrich Anton Müller, Willem van Genk) varjoon.
Myös ihan käytännön tasolla on menty metsään.
Harrastajataiteilijoista monet haluavat tulla noteeratuiksi aivan oikeina
taiteilijoina ja esim. rovaniemeläisistä harrastajataiteilijayhdistyksistä
löytyy myös eteviä tekijöitä. Jäsenistössä on eläköitynyttä arkkitehtiä ja
opettajaa, joilla vasta eläkepäivät ovat tarjonneet riittävän tilan ja ajan
omalle intohimolle omistautumiseen. Toiset ovat tehneet taidetta vuosikymmeniä
ja käyneet ahkerasti kansalaisopiston ja avoimen yliopiston kuvataidekursseilla.
Joskus ns. ammattimaisuuden ja harrastajamaisuuden raja häilyy.
Harrastajataiteilijat
seuraavat taide-elämän ilmiöitä suurella mielenkiinnolla, mutta heidän taidekäsityksensä
ovat pääasiassa hyvin perinteisiä. Suuret esikuvat löytyvät lähinnä kultakauden
(n. 1880–1910) mestareista kuten Akseli Gallen-Kallela, Albert Edelfelt ja
Helene Schjerfbeck.
L’Art Brutin ja Outsider-taiteen suolana on taas se,
että tekijät eivät tunne taide-elämän ilmiöitä, kaikenlaiset opit on onnistuttu
välttämään, ja sekä tekijät että teokset ovat lähes täysin vinksallaan: usein
niin vinksallaan, ettei teoksia voi olla ihailematta. Monissa tapauksissa
vinksallaanolo takaa myös kiehtovan visuaalisen voiman, joskaan L’Art Brut ja
Outsider-taide eivät ole pelkästään mielenterveysongelmaisten tuottamaa. Suomalaista
ITE-hanketta erottaa Dubuffet’n L’Art Brut-projektista ja myöhemmästä
Outsider-taiteen noususta myös se, että ITE-hanke näyttää suorastaan
friikkisirkukselta (eli on eräänlainen sosiaalipornon muoto), kun L’Art Brutissa
ja Outsider-taiteessa painotus on ollut pääasiassa teoksissa.
Suomalaisista taidelehdistä ½-lehti antoi viime
vuonna oman panoksensa harrastajataiteen ITE-taiteistamiseksi, ei vähiten
siksi, että lehteä päätoimitti ITE-taiteen amanuenssi Elina Vuorimies. Panos ei
ole kuitenkaan ihan niin räikeä kuin ITE Lapissa -julkaisussa. ½-lehdessä
tuotiin esille myös Outsider-asenteen näkymistä ns. ammattitaiteen tai
nykytaiteen piirissä. Intensiteetiltään vahva L’Art Brut kun on puhutellut
taiteilijoita aina Paul Kleetä ja Andre Bretonia myöten.
Ja juuri Outsider-asenteesta – tai sen puutteesta –
harrastajataiteen ITE-taiteistamisessa kiikastaa. Jokainen kun voi tehdä ite,
mutta Outsider-asennetta löytyy vain harvoilta. Ei kuitenkaan niin harvoilta,
ettenkö voisi pudotella nimiä. Kalervo Palsalta sitä löytyi yllin kyllin,
samoin Erkki Kurenniemeltä, Jean Tinguelyltä ja tietenkin ½-lehden (1/2013)
esittelemältä Tapani Kokolta.
Äkkiseltään tuntuu varmasti demokraattiselta, että
kaikenlainen luova toiminta asetetaan yhtä arvokkaaksi ”ITE”, ”taide” tai ”arjen
estetiikka” nimilapun alle, mutta yhtä lailla kuin näyttelyjuryissä,
kuraattoritiimeissä tai apurahatoimikunnissa tehdään valintoja taiteellisen
tuotannon kiinnostavuuden ja puhuttelevuuden puolesta, L’Art Brutia, Outsider-taidetta
ja ITE-taidetta löytyy sekä latteaa että kohottavaa. Kun ITE-taide on
näyttäytynyt pitkälti kylähullujen ja maaseudun peräkammarinpoikien
pihamiljöiden visualisointina ja romun kokoamisena, L’Art Brut ja Outsider-taide
on ollut kolmiulotteisen uppiniskaisuuden lisäksi raivokasta kapinaa paperin ynnä
muiden piirustus- ja maalauspohjien pinnoilla, rähinää sovinnaista (tai
porvarillista) makua, sommittelusääntöjä ja kaikenmaailman akateemisia
kuvantarkastelutapoja vastaan.
Tätä kumouksellisuutta en ole toistaiseksi nähnyt
harrastajataiteilijoiden tekemisessä.
Kalle Lampela
Kuvataiteilija, kuvataiteen yliopistonlehtori
Lapin yliopisto
www.kallelampela.com/
